HARJAVALLAN SOSIALIDEMOKRAATIT RY.
Kesäkuun 6. päivänä 1906 perustettiin Harjavallan Työväenyhdistys, joka loi merkittävän perustan myös nykyiselle toiminnalle. Perustamiskokouksessa maanviljelijä Otto Penttalan suulissa oli runsaat sata henkeä, pääosin työväestöä, mutta oli joukkoon eksynyt uteliaisuudesta myös jokunen ”isäntämieskin”.
Työväenyhdistyksen perustaminen ajoittui aikaan, jolloin Venäjän voimakas kuristusote oli kirpoamassa ja kansanliike eli vuoden 1905 suurlakon jälkeistä voimakasta nousukautta. Lakon antamat kokemukset lisäsivät erityisesti uskoa yhteisen esiintymisen luomaan voimaan sekä luottamusta tulevaisuuteen ja parlamentaarisen työn tuomiin tuloksiin. Näin myös Harjavallassa.
Harjavallassa sosialidemokraattien suhteellinen kannatus on korkein Satakunnan kunnista. Viimeisimmän kunnallisvaalituloksen mukaan, 44,4 % kaikista annetuista äänistä, Harjavalta on myös koko maan sosialidemokraattisin kunta. Kaupunkilaisten luottamus on mahdollistanut pitkään jatkuneen vastuun kunnallisessa toiminnassa sekä päätöksentekoelimissä.

